ENKELIT JA ENKELIENERGIA

Mitä energia on?
Henkisissä piireissä kuulee usein puhuttavan Valosta, Rakkaudesta ja Hyvyydestä kun kuvaillaan sitä, mitä energiaa halutaan käyttää ja välittää muille. Nämä sanat ovat voimallisia, mutta samalla niin laajoja, että ne jäävät aika epämääräisiksi. Valo voi olla kirkasta tai pimeää, Rakkaus on maailman monimutkaisin ilmiö ja Hyvyys on usein aika subjektiivinen käsite. Olen tavannut lukemattomia henkisiä ihmisiä, mutta vain harvat ovat osanneet kertoa tarkasti sen, mitä energiaa tai oppaita he käyttävät itsensä ja muiden avuksi.


Kaikki on energiaa, kaikki on värähtelyä. Halutessamme hyvinvointia ja tietoisuuden kasvua, on meidän keskityttävä niihin asioihin, jotka nostavat omaa värähtelyämme ja edistävät hyvinvointiamme. On siis myös tärkeää ymmärtää, että keskittyessä henkisiin asiohin, on suotavaa tietää kuka on energiakumppanisi, jonka opastusta, voimaa ja apua käytät. Kun katsotaan asioita korkeammasta kuvakulmasta, on naiivia uskoa, että olisi olemassa vain hyvää, rakkaudellista ja pyhää energiaa. On uskallettava haastaa kohtaamiaan energioita ja tarkastella energioiden todellista puolta. On hyvä olla tarkka ja selkeä siinä, millaisten energioiden alaisena voit hyvin, mikä sinua nostattaa ja mistä ammennat sellaista voimaa, että voit hyvin kaikilla tasoilla.

Meidän on tunnettava mitä on pimeys, jotta osaamme erottaa valon.

Kun itse lähdin perehtymään henkisiin asioihin, puhui minussa myös puoli, jota hieman pelotti kaikki se mitä aistin, näin tai kohtaan. Muistan miltä tuntui kun ensimmäisiä kertoja aloin aistia energiaa lähelläni, enkä lainkaan pitänyt siitä tunteesta joka kerta. Saatoin nähdä paljon mustaa, vatsassani muljahteli ikävästi, oloni oli levoton tai minun oli lopetettava se mitä olin tekemässä, jotta epämukava olo hävisi. Kun luin Enkeleistä ja kuulin kerrottavan siitä, mitä Enkelienergia on, oli minulla aina vahva ja turvallinen olo. Se tuntui vakaalta ja rauhalliselta. Enkelienergia tuli sellaista tahtia, että pysyin itse siinä mukana, toisin kuin moni muu asia mitä kokeilin. Enkelienergia tuntui kuitenkin myös taianomaiselta ja mystiseltä, minkä koin mielenkiintoiseksi, mutta se tunne pohjautui puhtaasti hyvään oloon eikä pelkoon. Mitä enemmän olen henkisiä asioita tehnyt, sitä tarkemmaksi oma aistimiseni energioiden suhteen on tullut. Edelleenkin haastan kohtaamiani energioita, sillä joskus heidän energiansa tuntuu niin voimallisilta ja valloittavilta, että haluan olla varma, että se on sitä energiaa, jonka kanssa todella haluan työskennellä. Käytän itselläni vahvoja suojauksia, joiden avulla varmistan sen, että energiani on aina korkeinta mahdollista. On kyse kumppanuus valinnasta joka on tietoinen päätös, päättämättömyys tai valitsemattomuus on valinta.

Energioiden tunnistaminen vaatii harjoitusta ja niiden tunnistaminen on helpompaa kun tiedät mitä haluat ja olet opasvalinnassasi selkeä. Kun tuntee omat auttajansa läpikotaisin, voi olla varma siitä, että se valo ja rakkaus, jota käytät on puhdasta ja korkeavärähteistä.

Millaisia Enkelit ovat?
Enkelit liitetään herkästi uskontoon ja niistä on maalailtu tietynlainen kiiltokuvamainen mielikuva. Enkelit ovat kuitenkin vapaita kaikista sidoksista eri uskontoihin, vaikka niiden energiaa on kuvattu monissa vanhoissa uskonnollisissa teksteissä. Enkelit ovat siis vapaasti käytettävissä kaikille, riippumatta siitä kuuluuko osaksi jotain uskonnollista yhteisöä vai ei.

Aluksi itse koin Enkelit hyvin Pyhinä ja hartaina. Puhuin heille aluksi hyvin harkitusti ja hillitysti, mutta mielikuvani näistä kiiltokuvamaisista, kauniista ja täydellisistä hahmoista on muuttunut radikaalisti kun olen tutustunut heihin kunnolla. En itse varsinaisesti näe Enkelihahmoja, vaan tunnistan heidät usein ensin kehoni tuntemusten kautta. Tunnen heidän läsnäolonsa kylmänväreinä, viileytenä, pirskahtelevana ilona, yhtäkkisenä rauhallisuuden ja onnellisuuden tunteena sekä ajoittain minulle tulee vahva mielikuva heistä. Keskustellessani Enkeleiden kanssa ajatuksissani tai kirjoittamalla, olen oppinut huomaamaan kuinka eri Enkeleillä on omanlainen persoona, voima ja jopa huumorintaju. Enkelienergia mukautuukin juuri jokaisen ihmisen luonteelle sopivaksi, jotta meidän on helpompi ymmärtää ja sisäistää sitä opastusta mitä heiltä saamme. Henkilöt, jotka näkevät Enkeleitä enemmän hahmomuodossa, kuvailevat usein heidän pituuttaan, sukupuolettomuutta, värejä, vaatteita, symbolisia esineitä, käden asentoja yms. Joskus itsellenikin Enkelit näyttäytyvät mielikuvana, jossa jokin näistä piirteistä voi korostua ilmentääkseen jotain tiettyä asiaa minulle. Esimerkiksi koollaan Enkeli kuvastaa sitä voimakkuutta, jolla Enkelienergia on tilanteessa läsnä tai Enkeleiden kädet saattavat ohjata eteenpäin tai toppuutella.

Mihin Enkeleitä sitten käytetään?
Enkeleiden energia on mm. suojelevaa, parantavaa, rauhoittavaa, ylösnostattavaa ja lohduttavaa. Enkelit voivat siis olla apuna ja tukena millaisissa tilanteissa tahansa, käytännön arjen tilanteista vaikeampiin elämän tilanteisiin. Käytän itse Enkeleitä arjessani esim. rauhoittamaan kotona lapsieni herkästi villiintyvää energiaa tai kun kohtaan haasteita oman jaksamisen kanssa tai erilaisiin kehon tuntemuksiin ja oireisiin. Enkelit ovat olleet mukanani auttamassa erilaisissa ihmissuhde solmuissa, he ovat auttaneet minua ymmärtämään tätä ympäröivää maailmaamme ja olen työskennellyt heidän kanssaan auttaakseni muita heidän kehonsa ja mielen solmujen kanssa. Siis Enkelihoidot ja Enkeleiden apu on sovellettavissa kaikkeen tekemiseemme.

Mitä Enkeleitä voi käyttää?
Meillä jokaisella on oma suojelusenkeli, joka toimii henkilökohtaisena auttajana ja oppaana elämässämme. Hän on ollut sielumme mukana kaikissa elämissämme ja tuntee meidät läpikotaisin. Tämä Enkeliyhteys onkin siis hyvin turvallinen ja helpoin rakentaa, kun aloittaa työskentelemään Enkeleiden kanssa. Omalle Enkelille voi viestiä haluamallaan tavalla, esim. juttelemalla tai kirjoittamalla. Mitä enemmän tätä yhteyttä vahvistaa, on todennäköisempää, että opit myös aistimaan Enkelisi läsnäoloa ja voit saada häneltä vastauksia tai viestejä elämääsi. Enkelilläsi saattaa olla myös symbolinen merkki, jolla hän kertoo läsnäolostaan sinulle esim. korvansoiminen, höyhen tai vaikka jokin tietty lintu.

Enkelisuhde muodostuu juuri sinun ja Enkelisi väliseksi. Yhteys voi olla harras ja rauhallinen tai tiedän niitäkin joiden suhde omaan suojelusenkeliinsä on hyvin räiskyvä ja rehevä. Pääasia tässäkin on se, että sinulla on rauhallinen, turvallinen ja rakkaudellinen olo Enkelisi kanssa ja pikkuhiljaa se suhde vahvistuu ja voimistuu – juuri sinulle sopivalla tahdilla.

Suojelusenkelin lisäksi kaikkien käytettävissä on monia Arkkienkeleitä. Arkkienkelit ovat voimallisempia ja suurempia ja heillä jokaisella on omat aihealueensa, joiden parissa he työskentelevät. Ei ole välttämätön tietää ja tuntea tarkkaan, kuka Arkkienkeli vastaa mistäkin elämän osa-alueesta, voit pyytää Arkkienkeleitä yleisestikin avuksesi sinulle tärkeisiin asioihin.

Enkelitietoisuuden rinnalla kulkee mukana myös monia Ylösnousseita Mestareita, luonnonhenkiä ja muitakin Taivaallisia Auttajia ja oppaita. Näiden yhdistävä tekijä on se, että he kaikki työskentelevät moniulotteisesti korkeavärähteisillä energioilla, ylösnostattaen, hoitaen ja puhdistaen kaikkea kokemaamme. Näistä esimerkkeinä toimivat mm. Yksisarviset, Äiti Maria, Jeesus, Buddha yms.

Vaikka jokaiselle meille nousee mielikuviin taivaallisista auttajista heitä kuvaava hahmo, on tärkeämpää ymmärtää se, että energia on merkityksellisempää kuin se muoto, jossa he ilmentävät energiaansa.

Jokainen Ylösnoussut Mestari tai Taivaallinen auttaja edustaa tiettyä energiaa ja jotta meidän ihmismielien on helpompi hahmottaa ja käsittää tämä energia auttajana, on heille määräytynyt tietty muoto. On helpompi pyytää mielikuvaa yksisarvisista auttamaan ja hoitamaan vaikka jotain tiettyä paikkaa, kuin julistaa tiettyä monimutkaista energiaa muuttamaan paikan energiaa. Tämän vuoksi energiat ovat ottaneet tietyn muodon – helpottaakseen energian hahmottamista ja sen käyttöä. Omaa mielikuvitusta on hyvä ja suotava käyttää.

On hyvä suoda itselleen aikaa näihin energioihin tutustumiseen ja hahmottamiseen, jotta itselle rakkaat ja läheiset auttajat vahvistuu ja voimistuu. Kaikki on kuitenkin yhtä, kun pyydät tiettyä Enkeliä tai Ylösnoussutta Mestaria avuksesi, tulee heidän mukanaan koko Enkeliauttajakunta ja näissä kaikissa on mukana luonnollisesti myös Jumala, Alkulähde, kaikkeus tai millä nimellä haluatkin sitä nimittää.